Valmennuskurssit – rikkaiden ohituskaista onneen?

Vaikka korkeakoulujen valintaprosessit kaikessa moninaisuudessaan ovat tältä kesältä ohi, ei ikuisuuskysymys kaupallisista valmennuskursseista puolestaan ole kadonnut minnekään. Onnittelut muuten kaikille tänä vuonna opiskelupaikan saaneille! Ja rannalle jääneille tsemppiä ensi vuoteen – kyllä ne korkeakoulun ovet aukeavat sinnikkäälle. Tiedän sen kokemuksesta.

Mutta itse asiaan:

Opetusministeri Kristia Kiuru (sd.) on vastannut kirjalliseen kysymykseen koskien kaupallisia valmennuskursseja ja niiden eriarvoistavaa vaikutusta. Viisaasti ministeri toteaakin vastauksessaan, ettei asia kuulu opetus- ja kulttuuriministeriön toimivaltaan. Viisaasti siksi, että tässä maassa rajoitetaan laillista elinkeinotoimintaa valtion taholta jo ihan tarpeeksi ja liikaakin.

Valmennuskurssibisnes ei kuitenkaan ole pelkästään ”ahneiden kapitalistisikojen” toimintaa, vaan monet opiskelijajärjestöt järjestävät omia kurssejaan yhtä laadukkaasti ja usein huomattavasti kaupallisia toimijoita huokeammin. Tätä ministerikin kiittää vastauksessaan. Eikä raha livahda yrittäjän taskuun (ei sinänsä välttämättä paha asia sekään), vaan suoraan opiskelijoiden omaan toimintaan. Siis tavallaan kyse on sijoituksesta itseensä – mikäli korkeakoulun ovet aukeavat.

Kukaan ei varmasti voi kiistää, etteikö valmennuskurssitoiminnassa olisi huomattavia epätasa-arvoistavia vaikutuksia. En tosin itse tunne yhtäkään, jonka sisäänpääsy olisi jäänyt kiinni rahan puuttesta. Ja jos ja kun tällaisia kuitenkin on, niin syy löytynee ennemmin työssäkäynnin pakosta (ei aikaa keskittyä täysipäiväiseen lukemiseen) kuin kurssin käymättömyydestä. Kaikillehan valmennuskurssit eivät edes sovi. Joku oppii paremmin itse lukemalla, toiset lähiopetuksen kautta.

Täydelliseen tasa-arvoon ei varmastikaan voida edes päästä monien eri tekijöiden yhteisvaikutusesta johtuen. Tällaisia ovat esimerkiksi asuinpaikka, ajalliset rajoitteet sekä sosioekonominen tausta.

Akuutimpaa pyrkijöiden tasa-arvon parantamisessa olisi kalliista pääsykoekirjallisuudesta luopuminen. Tämä ei tietenkään liene lähiaikoina mahdollista, vuosittain vaihtuvan alintakoekirjallisuuden tarjotessa korkeakouluille monille aloille varman ja tuottavan rahastusautomaatin.

Mikäli kaupalliseen valmennuskurssitoimintaan halutaan puuttua, Yksi helpohko tie kurssitoiminnan kannattavuuden heikentämiseksi olisi muuttaa valintamenettelyä enemmän soveltuvuuskokeen suuntaan, johon valmistautuminen olisi hankalaa ellei mahdotonta. Miten sellainen sitten järjestettäisiin esimerkiksi lääke- ja oikeustieteellisellä alalla, siiheen kuulisin mielelläni ehdotuksia.

Kieltopolitiikkaa ei kuitenkaan ole syytä kannattaa. Kaupallisille (ja opiskelijajärjestö-)toimijoille voisi olla ihan tervetullutta saada hyväntekeväisyyteen pohjautuvia vaihtoehtoja. Kenellä sitten olisi intressejä ja mahdollisuuksia sellaisen toteuttamiseksi, siihenkään en osaa ottaa kantaa. Toisaalta se myös vahvistaisi mielikuvaa siitä, että valmennuskurssit ovat välttämättömiä – mitä en pidä lainkaan tervetulleena ajatuksena.

Erittäin tärkeänä pidän samaa mitä ministeri Kiurukin: korkeakoulut eivät itse – mukaan lukien henkilökunta – osallistu millään tavoin kurssibisneksen toimintaan. Sellaisen epäsuorakin tukeminen välittää mielestäni väärän signaalin.

Kerrottakoon taustoituksena kuitenkin, että olen itse käynyt valmennuskurssin pariinkin otteeseen (mikä todistaa, ettei kurssi ole mikään sisäänpääsyautomaatti). Toisen niistä kustansin itse opintolainalla (ei tarvitse olla rikas päästäkseen kurssille). Suurin hyöty kurssilta ei tullut opetettavista asioista, vaan vertaistuesta ja lukemisen rytmityksestä – molempia pystynee harrastamaan myös ilman kursseja? Kurssille meno oli minulle oikea valinta, koska pidän itseäni enemmän auditiviisena oppijana kuin itsenäisenä pänttääjänä. En kuitenkaan olisi koskaan antanut vähiä rahojani bisnesmiesten käsiin tässä asiassa, vaan valintani oli niin hinta- kuin moraalisistakin syistä ainejärjestön järjestämä kurssi.

En siis näin jälkikäteen ole tekopyhästi tuomitsemassa kurssitoimintaa, vaan enemmänkin toivoisin, että niiden merkitystä valintaprosessissa pystyttäisiin minimoimaan. Kurssit näyttelevät merkittävää osaa monen opiskelijajärjestön taloudessa, joten suora kieltäminen vahingoittaisi opiskelijatoimintaa. Eikä toimintaa voida (eikä saa!) rajoittaa yksipuolisesti kaupallisilta toimijoilta.

Tasa-arvoinen mahdollisuus (korkea)koulutukseen on Suomen tärkeimpiä vahvuuksia, ja siitä tulee pitää kiinni, vaikka muu hyvinvointiyhteiskunta luhistuisi ympärillä. Sivistys on avain parempaan maailmaan – oikotie onneen, sanoisin.

Kirjoittaja on tradenomi ja oikeustieteen opiskelija sekä ainejärjestö Artikla ry:n varapuheenjohtaja, mutta edustaa vain omaa näkemystään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *