Perussuomalaisista homopuolue?

Siitä onkin jo aikaa, kun homoja on viimeksi käytetty keppihevosina maahanmuuttokriittisten (sic!) toimesta. Nyt Orlandossa tapahtunut, ilmisesti sisäisestä homofobiasta ja ääri-islamilaisesta ideologiasta kärsineen kaappihomon toteuttama järkyttävä verilöyly antaa tälle oikein oivat puitteet. Hyvä jos ruumiit ovat ehtineet edes kylmetä, kun haaskalinnut ovat jo apajilla.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio onkin oikeintiedotteella lähestynyt mediaa ja ladellut itsestäänselvyyksiä, kuten että ”ISIS on homojen vihollinen.” Tiedoksi vain kansanedustajalle, että ISIS on kutakuinkin kaiken inhimillisen, myös siis homojen, vihollinen. Tämän tietää varsinkin ”suvaitsevaisto”, joka on pitänyt HLBTI-ihmisten tilannetta Daeshin hallitsemalla alueella paljon esillä. Jokainen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva ymmärtää, millaista tuhoa vihaan pohjautuva ideologia saa aikaan. Emme siis kaipaa saarnausta itsestäänselvyyksistä, vaan se on jopa loukkaavaa, kun yhteisöämme vastaan on hyökätty. Lue loppuun