Onko ylioppilaskuntien pakkojäsenyys välttämättömyys?

Viikonloppuna pidettiin Tampereella Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittokokous, jossa tehtiin niin henkilövalintoja (Onnittelut liittohallitukselle!) kuin viilattiin asiakysymyksiäkin. Yksi eniten puheenvuoroja herättäneistä aiheista oli ehdotus jättää tavoiteohjelmasta pois Kokoomusopiskelijoiden perinteinen vaatimus ylioppilaskuntien automatio- eli ns. pakkojäsenyyden poistamisesta. Tietenkään näin ei käynyt, vaikka asiaa käsitellyt työryhmä sitä päätyikin esittämään.

Yliopistolain mukaan jokaisen yliopistoon läsnäolevaksi ilmoittautuneen opiskelijan tulee maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu, joka voi olla vuodessa reilusti toisen sadan euron puolella, sisältäen toki pakollisen terveydenhoitomaksun.

Tuhatkunnan liittohallituksen jäsen ja hieno mies, Viktor Norrmanruotii asiaa kolumnissaanperusoikeuksien näkökulmasta. Tästä katsantokannasta katsoen pakkojäsenyys onkin ongelmallinen, sillä perustuslakimme takaa jokaiselle oikeuden kuulua tai olla kuulumatta yhdistyksiin ja järjestöihin.

Yliopistolaki määrittelee ylioppilaskuntien tehtävät, joista merkittävimpinä ovat niiden edunvalvonnalliset sekä kasvatukselliset tehtävät. Lain 46 § 1 momentti kuuluukin:

”Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua 2 §:ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.”

Pakkojäsenyyden kannattajat ovat huolissaan mahdollisista seuraamuksista, joita jäsenyysvelvoitteen poistumisesta seuraisi. Itsekin vanhana ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimijana voin allekirjoittaa näitä huolia, sillä opiskelijakunnissa ei automaatiojäsenyyttä ole, mutta silti niille on laissa asetettu lähes samat velvollisuudet kuin ylioppilaskunnille.

Suurin huoli on edunvalvonnan järjestäminen. Opiskelijakunnat käyttävät huomattavia ajallisia ja rahallisia resursseja jäsenrekrytointiin ja muuhun varainhankintaan. Tällöin se tärkein ydintoiminta, edunvalvonta, jää helposti taka-alalle.

Pakkojäsenyyden tuoma vakavaraisuus taas luo helposti tilanteita, joissa ylioppilaskunta voi rönsyillä toiminnoissaan ilman, että jäsenillä on mahdollisuutta äänestää jaloillaan. Lisäksi yo-kunta voi huoletta korotella jäsenmaksuaan, koska maksajia löytyy aina. Otetaanpa esimerkiksi ne joissa olen itse toiminut: HAAGA-HELIAn opiskelijakunta HELGA (lukuvuosimaksu 28 euroa) ja Lapin yliopiston ylioppilaskunta (lukuvuosimaksu 90 euroa, josta YTHS-maksun osuus 44 euroa). Molemmista saa opiskelijakortin ja siihen tarran, joidenka edut ovat lähes samat.

Kun pakkojäsenyyden poista vaaditaan, samanaikaisesti kuitenkin halutaan sälyttää lisää toimintoja ylioppilas- ja opiskelijakuntien hartioille. Tässä onkin se perustavanlaatuinen ongelma – kuinka voimme olettaa niiden suoriutuvan kaikkien opiskelijoiden etujen valvonnasta, jos niiden resursseja ei siihen turvata? Tästä asiassa on mielestäni kyse – jotta pakkojäsenyydestä voidaan luopua, tulee meidän arvioida uudestaan myös ylioppilaskuntien asema ja tehtävät. Ja samalla meidän tulee katsoa asiaa tasapuolisuuden näkökulmasta: miksi eduskunta ei näe opiskelijakuntien automaatiojäsenyydelle edellytyksiä eikä ylioppilaskuntien vastaavassa ongelmaa?

On erittäin hyvä, että Tuhatkunta pitää jatkossakin esillä vaatimusta pakkojäsenyyden poistosta. Argumentti, että ”näin on ollut aina ja tulee aina oleva” ei voi toimia lähtökohtana. Asiasta tulee voida ja täytyy keskustella avoimesti, ja jos eivät kokoomusopiskelijat tätä keskustelua pidä yllä, niin ketkä sitten?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *